Hoitohenkilöstö on mahdollisuutemme

Ikääntyneiden terveydenhuollon kriisi on kytenyt jo vuosikymmenet.  Suomessa ei ole haluttu panostaa riittävästi laadukkaaseen ikääntyneiden hoitoon.  Se ei riitä että sitä tehdään yhdessä kunnan yksikössä tai yhdessä yksityisen hoitolaitoksen yksikössä, yhden satunnaisen kunnan sisällä. Laadukas vanhustenhoito kuuluu koko Suomeen. Suomessa panostetaan huomattavan vähän ja liian epätasaisesti ikääntyneiden hoitoon. Yksikin huono on liikaan hyvien joukossa. Nyt niitä on monta huonoa. 

On esitetty, että miljardi euroa vuodessa lisää nostaisi vanhustenhuollon rahoituksen pohjoismaiselle keskitasolle. 

Vanhustenhuollon laatusuosituksesta ei voi tinkiä ja silloin se tarkoittaa sitä, että rahaa vaaditaan lisää ja esimerkiksi juurikin siitä syystä että ylipäätään käytännön työkentällä mahdollistuu työn sisällön kehittäminen eli luodaan yhdessä toiminta, jossa tehdään jatkossa aidosti asiakkaan kannalta oleellisia asioita. Tilanteessa, jossa työtä lähdetään kehittämään yhdessä henkilöstön kanssa, niiden jotka työtä tekevät eli asiantuntijoiden, tarvitaan kehittämiseen arjen työstä irtautumisen aikaa. Tämä taas vaatii lisäresurssia, jotta irtaantuminen  jo minimi resurssilla tehtävästä työstä mahdollistuu. Terveydenhuollossa harvoin voidaan yksikköä sulkea kehittämisen ajaksi. Kehittämistä taas ei voi tehdä ilman johtoa, jotka päättävä ja antavat siunauksena suunnitellulle. Heidänkin pitäisi ehtiä paikalle ja tavoite pitäisi olla sama. Jos yhteistä ymmärrystä asiasta ei ole, on henkilöstön turha kehittää. 

Aidosti tämä kaikki tarkoittaa lisää taloudellista kapasiteettia järjestää kyseisiä mahdollisuuksia. Kunnilla ei ole rahaa. Yhteenlaskettuna vanhustenhuoltoa on kuritettu ainakin yli 48 miljoonan euron verran. 

Yksityisen hoivan kriisi taas puolestaan on johtunut yritysten voiton tavoittelusta ja kuntien epäterveestä kilpailusta. Samaan aikaan kun tehostetussa palveluasumisessa ja kotihoidossa asiakkaat ovat yhä huonompikuntoisia on toteutettu säästötavoitteita, jotka ovat johtaneet hoidon laadun rapautumiseen, potilasturvallisuuden vaarantumiseen sekä inhimilliseen kärsimykseen ja henkilöstön uupumiseen. Saattohoidostakin on tingitty henkilöstön vähyyden vuoksi. Kuntoutushenkilöstö on minimissä tai sitä ei ole. Miten tähän on ikinä voitu tulla? Raha ja yhteisen tahtotilan puuttuminen näyttelee jälleen pääroolia. 

Avun ja muutoksen tarve koskee läpileikkaavasti terveydenhuollon yksiköitä. Kiire ja yksintyöskentely aiheuttavat hoitovirheitä, potilaita /asiakkaita makuutetaan, ei ehditä viemään vessaan, virikehetket ja ulkoilut jäävät toteuttamatta, omaisten ja potilaiden huoli sattuu hoitajiin, kun otetaan vastaan huoli ja samalla kannetaan raskas taakka siitä, että en enää itse riitä auttamaan. Työhyvinvointi on vaakalaudalla ja sairasloma odottaa jokaisen mielessä, kun ei enää jaksa. Samaan aikaan korkein johto päivittelee ja linjaa sanktioitaan lisääntyvien sairauspoissaolojen vuoksi. Henkilöstöä ja työterveyshuoltoa syyllistetään. 

Hoitohenkilöstö on kertonut vuosien ajan, että he eivät voi tehdä laadukasta hoitotyötä eettisiä periaatteita kunnioittaen. 

Entäpä laadukas johtaminen? Ei voi olla niin, että vain vastuu jää, täytyy olla myös mahdollisuus hallita kokonaisuutta ja toimia aidosti yksikön ja henkilöstön hyväksi ilman ylemmän johdon ei-käytännöntietoon perustuvaa vallankäyttöä ja oman edun tavoittelua. Johtamiseen ja esimiestyöhön on myös panostettava ja sitä pitää ja tulee kehittää. Esimiestenkään määrää ei voi tai kannata vähentää ja heillä on oltava terveydenhuollon ammattihenkilötausta ja johtamiskoulutus. Esimiestyö on vaativaa. 

Miksi Sosiaali-ja terveydenhuollon uudistus kaatui? Ensinnäkin, kukaan ei kuunnellut ihan niitä oikeita asiantuntijoita. Työtä tekeviä tahoja. Kuultiin niitä, jotka ehkä kuitenkin pelkäsivät muutosta. Muutos ei ole helppo. Se vaatii rohkeutta, visiönäärisyyttä uskoa muiden kertomaan totuuteen ja sen kautta ymmärrykseen siitä, että muutos ei tule kerralla valmiiksi, mutta siihen kannattaa ryhtyä ripeästi epäkohtien vallitessa. Muutosta parannellaan aina matkan varrella, vaikka lähtökohdiltaan siitä yritetäänkin tehdä aukoton. Täydellisyyttä ei kai kuitenkaan koskaan saavuteta ja elinikäinen oppiminen on aina mahdollista, politiikassakin. 

Toivon, että vaalien jälkeen olisi yhteinen tahtotila ja ymmärrys niiden “leveämpien hartioiden” ja taloudellisen kivijalan välttämättömästä tarpeesta järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Olemme sen velkaa. 

 

Tytti – kansanedustajaehdokas

Rakkaudesta ihmiseen. 

Hoitohenkilöstön ja laadukkaan hoitotyön ja johtamisen puolesta.